Kolmannen kuorman lastaus ensi viikolla sekä muuta avustusasiaa

Nyt ollaan jo niin pitkällä, että Trans Logisticsin auto saapuu Suomeen 29.6. Se on Sälinkäällä lastattavana 1. tai 2.7., tarkempi päivä selviää loppuviikosta. Onneksi lastausaikaa on niin paljon kuin tarvitaan, sillä meiltähän ei löydy nokkakärryä teknisempää apuvälinettä.

Käsiä siis tarvitaan avuksi. Kuten jo taisin kuulutellakin, erityisen tervetulleita ovat vahvakätiset ja -selkäiset ihmiset. Maaliskuisen kokemuksen perusteella miehet ovat hyvin tarpeellisia tässä hommassa. Mukaan voi ilmoittautua Facebook-tapahtumassamme, ja sieltä voi myös kätevästi seurata mikä on tarkempi ajankohta.

Neljäs ja viideskin kuorma saavat lisäystä Kotkasta ja Turusta. Molemmissa kaupungeissa innostuneet aktiivit keräävät tavaraa, kuuluttelevat pakkaustarvikkeita, järjestelevät kuljetuksia sekä tietysti lajittelevat. Iso kiitos heille mahtavasta työstä!

Sitten muuhun asiaan. Sergei postasi seinälleen luganskilaisesta perheestä, jonka isä sairastaa syöpää. Hän on avustanut perhettä jo jonkin aikaa. Miehellä on niin kovat kivut, ettei hän pysty liikkumaan kunnolla ilman tukikorsettia. Sellaisesta on valitettavasti perheen tuloilla saatu vain haaveilla. Kaikki rahat menevät hoitoihin ja lääkkeisiin. Ystäväni Seija näki postauksen ja alkoi soitella sairaanhoitopiiriin ja yksityisiin sairaaloihin. Ortonilta tärppäsi tänään, ja nyt meillä on lähettää Ukrainaan ei yhtä, vaan kaksi tukikorsettia! Toivottavasti ne auttavat perhettä. Yritämme saada korsetit ensi viikolla lähtevän rekan kyytiin. Kiitos Ortonille!

Tällaisia avunpyyntöjä tulee aina välillä. Mitä mieltä olette, riittäisikö ihmisillä halua lähettää Ukrainaan rahaa lääkkeisiin ym, jos vastaanottaja on luotettava ja raportoi rahojen käytöstä? Siellä pienemmälläkin summalla voi olla iso merkitys.

Eilen kärsin maailmantuskaa koska mietin, että se, mitä voimme tehdä on niin pientä. Isossa mittakaavassa se tuntuisi tosiaankin olevan aika merkityksetöntä. Yhden tai muutamankaan pienen ihmisen teoilla ei synny rauhaa Ukrainaan saati maailmaan, Välimeri ei lakkaa olemasta pakolaisten hautausmaa eikä Romanian ja Bulgarian romanien asema parane, vaikka ostaisin jokaiselta Ison Numeron. Jos kaadan kahviini soijamaitoa lehmänmaidon sijaan, jätän juuston hyllyyn ja ryhdyn vegaaniksi, ei sillä ole loppujen lopuksi mitään merkitystä tuotantoeläinten kohtelulle.

Podin tätä serkulleni, joka on miehensä kanssa vapaaehtoistyössä Brasilian slummeissa. Sain häneltä oikein hyvän vastauksen, jonka tässä julkaisen pääpiirteittäin. Tämän viisauden hän oli kuullut naiselta, joka on perustanut lastenkoteja Mosambikiin. Ehkä siitä on apua, jos muillakin on ollut samankaltaisia ajatuksia.

Aina voi miettiä, mitä voi tehdä tärkeinä pitämiensä asioiden eteen, ja sitten tehdä sen, minkä sillä hetkellä pystyy. Kaikkia ei pysty auttamaan kerralla, joten on pysähdyttävä sen yhden kohdalla jonka eteemme johdetaan, ja auttaa häntä, ja sitten seuraavaa, ja taas seuraavaa. Sillä on enemmän merkitystä kuin kuvitellaankaan ja parasta on, ettei itse ahdistu niin paljon, kun keskittyy yhteen tapaukseen kerrallaan. Näin saa helpommin rauhan kaikista muista asioista joihin ei voi vaikuttaa vaikka haluaisikin. Taakan alle ei kannata lyhistyä, on paljon parempi jos voi toimia levollisesti, rauha sydämessä.

Tässä vielä kuva Ortonin lahjoituksesta. Pakkasivat tukikorsetit näin hienosti eikä Seija ryhtynyt paketteja avaamaan, mutta siellä ne sisällä ovat. Olen hurjan iloinen että tämä saatiin aikaiseksi!

IMG_20150623_191842

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Kolmannen kuorman lastaus ensi viikolla sekä muuta avustusasiaa

  1. Hei, kiitos Hanni kirjoituksistasi. Seuraan niitä mielelläni. Mutta olet oikeassa, on mukava lukea muitakin hengentuotteita, varsinkin Sinun, joka lähinnä näet omia juttujasi.

    Miksi olen mukana, vaikkakin vain enemmän hengessä? Puolahan on minun toinen kotimaani, joka vei minut mukanaan jo vuodesta 1970. Ukrainan ja ukrainalaisten kanssa olin joutunut vain vähän tekemisiin ennen 90-luvun loppua, jolloin ensimmäisen kerran matkustin Ukrainaan toimittajaryhmän mukana ja koin ”sydämenlaajennuksen”. Piti saada Ukraina mahtumaan sydämeen, jonka Puola oli jo täyttänyt. Yhtä sun toista hajatietoa minulla oli Ukrainasta. Olin kohdannut ukrainalaisia Brysselissä 1980 -luvulla ja kuullut heidän ylpeän isänmaallisen kommenttinsa:” Me olemme UKRAINALAISIA”. Mutta vasta 2000 -luvulla syvennyin tarkemmin ukrainalaisten järkyttäviin kohtaloihin ja Sinä Hanni, tulit silloin vastaani, jos kohta en muista missä. Kerroit mm. ukrainalaisen Sinisen Divisioonan merkeissä järjestämästäsi Suomen lähetystön tilaisuudesta Kiovassa, jossa varattu tila ja aika eivät riittäneet alkuunkaan kaikille paikalle tulleille sukulaisille ja ystäville, joilla oli kysymyksiä loputtomiin. Sinisen divisioonan kohtalosta v. 1940 Raatteen tiellä tiesin jo aiemmin, mutta kertomasi toi nämä kohtalot historiasta tähän päivään.

    Sittemmin olen matkustanut Ukrainaan erinäisiä kertoja Kiovaan ja Lviviin. Matkasin kerran Lions klubini ryhmän kanssa ja olen sitä kautta saanut elinikäisiä ystäviä Lvivin Lions klubista. Ystäväpiiriini kuuluu myös Lvivin opas, joka kuljetti meitä mahdottoman pitkään ympäri kaupunkia eikä kuitenkaan tullut mieleemme, jokohan tämä nyt loppuisi. Hänen isovanhempansa olivat neljää eri kansallisuutta, puolalainen, georgialainen, venäläinen ja ukrainalainen. Hän kertoi isoisästään, joka oli hänen lapsena ollessaan kutsunut hänet keittiöön, jossa voi keskustella kenenkään kuulematta. Isoisä oli kertonut hänelle unelmastaan itsenäisestä Ukrainasta.

    Ystäväni Alexey kutsui minut Suomessa toimivan kasakkayhdistyksen jäseneksi, josta olen sangen otettu. Vihkimys tapahtui Uspenskin katedraalissa. Niissä merkeissä sain kutsun kuorolleni Viipurin Lauluveikoille osallistua kasakoiden laulujuhlille. Onneksi asiassa ei pantu toimeksi. Sota Ukrainassa alkoi.

    Näin lähdin heti alusta alkaen hengessä mukaan Hannin toimiin. Hengessä, koska olen enemmälti Puolassa ja kantoavuksi minusta ei ole reistailevan selän johdosta. Mutta minulla on ilo seurata erityisesti hyvän ystäväni ja lauluveikon, Risto Hyvärisen aktiivista toimintaa ryhmässä. Sydäntäni lämmitti, kun Risto aikoinaan kiitti minua siitä, että olin saattanut hänet mukaan tähän toimintaan. Ymmärsin, että hän siten oli saanut yhden uuden tarkoituksen elämälleen.

    Kesäterveisin
    Jukka

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s