Toinen kuorma perillä, eli vaikeuksien kautta voittoon

Niin, vaikeuksien kautta voittoon. Onneksi. Tärkein ensin: osa kuormasta taitaa olla jo tänään matkalla Luhanskin alueelle Lysytshanskiin. Lysytshansk sijaitsee 50 km rintamalinjalta ja sinne on sijoitettu noin 10 000 pakolaista sekä Luhanskin aluehallinto. Siellä kuorma jaetaan pakolaisille sekä sota-alueelta evakuoituun lastenkotiin ja turvakotiin. Sergei on sieltä päin kotoisin ja menee itse paikalle hoitamaan jakelua. Osa kuormasta jaetaan pakolaisille Lvivin alueella, sillä moni tarvitseva kirjautui jo syksyllä jonoon. Vaatteita, kenkiä, lakanoita ja leluja tarpeeseen. Mukana on jopa 15 ensiapulaukkua. Miljoonat kiitokset lahjoittajille!

P1046144
Kuva on Luhanskin alueelta Itä-Ukrainasta, jonne toinen kuormamme meni.

Sitten niistä vaikeuksista. Rekka hajosi ja sen korjaaminen vei pidemmän aikaa kuin ajattelin. Sitten kuljettaja sai sakot Puolassa – sitä sattuu. Rajan yli päästiin kuitenkin nopeasti, väsäämässäni vienti-ilmoituksessa ei ilmeisesti ollut puolalaisilla huomautettavaa.

Ongelmat alkoivat Ukrainan tullissa. Ei sinänsä yllätys, valitettavasti. Ensin sosiaalipolitiikan ministeriöstä lähetettyä maahantulolupaa ”ei löytynyt”. Alkoi soittorumba Ukrainassa ja Suomessa. Puhelinlangat lauloivat eri Ukrainan viranomaisille, kun Sergei ja Ukrainan Suomen-lähetystö soittelivat. Sillä seurauksella, että lupa ”löytyi” klo 16.

Ukrainan lakien mukaan humanitaarinen apu tullataan ilmaiseksi, jonojen ohi. Ilmaisen tulliasiamiehen saa, kun kirjoittaa pyynnön paikalliselle tullipäällikölle. Sergei oli tullissa klo 9.00 kirjoittamassa pyyntöä. Virkailijat katsoivat häntä silmät pyöreinä, sillä kukaan ei ollut ainakaan kolmeen vuoteen rustannut heille moista. Ihan ymmärrettävästä syystä – järjestöt mielummin maksavat pimeästi tullimiehille kuin tuhlaavat aikaa taistelemalla oikeuksistaan. Sergei ja kuorma olisivat olleet varmasti nopsaan matkassa ilman tätä vääntöä. Vapaa aika ilmaiselle tulliasiamiehelle saatiin klo 17, ja tulli menee kiinni klo 18. Eipä siinä ajassa tullata 7000 kiloa tavaraa, joten seuraavalle päivälle meni.

Tästä suivaantuneena Sergei alkoi toimia. On moraalisesti väärin että viranomaiset varastavat hädässä olevilta kansalaisilta kun maassa on sota. Minä kerroin tapauksesta Ukrainan suurlähettiläälle, joka otti kontolleen viranomaisten hätyyttämisen. Mietimme Sergein ja lähettilään kanssa, että olisi hyvä aktivoida myös paikallista lehdistöä.

No, tuumasta toimeen. Kirjoitin ukrainalaisille tutuille, joilla tiedän, tai ajattelen, olevan kontakteja toimittajiin ja kansalaisjärjestöihin. Johan alkoi Messenger pimputtaa – ihmiset ovat näköjään niin kyllästyneitä korruptoituneeseen systeemiin, että alkoivat heti hoitaa asiaa energisesti eteenpäin. Jo samana iltapäivänä Sergeille soitti kaksi toimittajaa, kaksi lupasi soittaa tänään ja yksi TV-kanavakin kiinnostui. Lvivin alueen verotoimiston tulliasioista vastaava päällikkö soitti Sergeille ja he keskustelivat tilanteesta pitkään. Iso ja vaikutusvaltainen kansalaisjärjestö oli yhteydessä Sergeihin tänään ja lupasi auttaa jatkossa. Minä taas sain ainakin henkistä tukea myös Suomen pään viranomaisilta, mikä on todella hienoa! Tätä olisi aika kurja tehdä, jos tuntisi jatkuvasti olonsa pieneksi nappulaksi joka taistelee tuulimyllyjä vastaan.

Ukraina osaa aina yllättää positiivisesti. Sieltä löytyy valtava määrä hyvää porukkaa, joka on valmis korjaamaan asioita. Sitä porukkaa löytyy nyt jopa viranomaisista! Oma kokemukseni on, että kansalaisyhteiskunta on vahvistunut Ukrainassa. Kun valtio on kädetön, niin ihmiset hoitavat asiat yhdessä, ilman sitä. (Tämä johtaa valitettavasti välillä ylilyönteihin ja oman käden oikeuteen – esimerkiksi Chopin kaupungin tullipäällikkö köytettiin viime vuonna puhelinpylvääseen. Sellaista en tietenkään kannata ja moista kohtaloa en halua Lvivin kollegoilleen, mutta voin kyllä ymmärtää, mistä tällainen kumpuaa… Onneksi suurin osa ymmärtää, että on muitakin keinoja vaikuttaa!)

Kuitenkin on todella surkeaa, että täytyy ensin olla paljon hyviä kontakteja, jotta apua saisi. Ukraina on vielä valitettavan kaukana oikeusvaltiosta.

Videoita ja kuvia avun saapumisesta ja jakamisesta on luvassa heti, kun Sergei ehtii niitä ladata Facebookiin ja lähettää minulle. Pikaisiin kuulemisiin!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s